LUOMISEN JUHLAA

Luomisen juhlaa

Luomisen juhlaa täynnä jälleen on kaikki maa.

Kuoleman vallan alta elämä pulppuaa.

Pimeys liikahtaa, aurinko astuu esiin,

kimmellys syttyy vesiin, jääkuori hajoaa.

Jumala hyvyydellään herättää syvyydet.

Roudasta havahtuvat silmut ja siemenet.

Luodut nyt lähelleen etsivät toinen toistaan,

astuvat kammioistaan vapaina kevääseen.

Nämä virren 570 ensimmäiset säkeistöt kuvaavat hienolla tavalla kevään tuloa, elämän heräämistä keväisessä luonnossa. Aurinko alkaa paistaa ja valon määrä lisääntyy, lumet ja jäät sulavat ja kasvit heräävät eloon roudan alta. Totisesti maa on täynnä luomisen juhlaa!

Virsi 570 on virsikirjamme neljästä kevätvirrestä ainoa suomalaista alkuperää oleva virsi, sanat ovat Leena Suutarlan ja sävel Harald Andersenin. Lisäksi virsi on kevätvirsistä ainoa puhtaasti kevätaiheinen virsi, kun kolmea muuta (567 Ah, kuinka kevät hohtaa, 568 Oi, kuinka kevät säteilee ja 569 Herää, sydän, nukkumasta) voi hyvin luonnehtia myös helluntaivirsiksi. Kaikki neljä kevätvirttä otettiin mukaan virsikirjaan vasta vuoden 1986 virsikirjauudistuksessa.

Virren 570 viimeisessä säkeistössä runoilija Suutarla vertaa uuden elämän pulppuamista Jeesuksen ylösnousemukseen, joka tarkoittaa kaiken uudeksi luomista. Kristus on ”meillekin rauhan tuonut kuolleista noustessaan.”

Sydänten uumenista kumpuaa ylistys,

keskeltä turmelusta riemu ja hämmästys.

Kristus on voimallaan uudeksi kaiken luonut,

meillekin rauhan tuonut kuolleista noustessaan.

Valoisaa ja riemullista kevättä toivottelee

Johanna-kanttori

(Lähteenä on käytetty T. Väinölän kirjaa Virsikirjamme virret)